Vihjeet tekstimuodossa (ratkaisu viestin lopussa "kohinan" keskellä)
Vaakasuoraan:
1. Suosi isous. (7)
5. Kenkiä varten on olemassa suojavoiteita: miten lienee karvahattujen kohdalla? (5)
8. Otat päähän torstaina ruoan kanssa kamppailevaa kokkia. (7)
9. Vuoden 2024 Puolan euroviisuedustajan Lunankin kappaleessa The Tower (suom. Torni). (5)
10. Pi-neito koulutaipaleellaan. (7)
11. Mannerheim-linjalla moni luoti meni suuntaan jos toiseen. (5)
12. Rasva, kasvi sekä tee urheilijoiden palautuskeinoina. (13)
15. Tahtoisin kovasti bazookan! (5)
16. Painetukka värejä varten. (7)
20. Bundesliiga-mestaruuden 2024 varmistanut Leverkusen–Bremen -kotiottelu kasvatti kapteeni Hradeckýn suosiota. (5)
21. Tenaavat saivat käsineet. (7)
22. Viisi tosi helppoa juttua. (5)
23. Edeltävän päivän sävel tulee idästä: venaa sitä! (7)
Pystysuoraan:
1. Ennen Napander-minäänsä Toivo Juhani Kokko oli nuori ihmisen verso. (5)
2. Noin 30 grammaa punssikonvehteja. (5)
3. Puutavarakuljetusten lisäksi pohjoiseen suuntautuu myös juomauraani. (5)
4. Ruoansulatuskanavan osan huippu Englannissa nurin olla taitaa, koska samanaikaisesti kosteikolla urheillaan. (13)
5. Puolan joki on pitkä kuin vekseli. (7)
6. Hän ja Perparim. Sinä ja Mehmet. Lind. (7)
7. Hän kuljettaa ristin ja ruudun epäilijöille. (7)
12. Toive: väliaikaisesti mahdollista lääninherratittelin uudelleenkäyttö. (7)
13. Jarkko Eloranta ei meinaa pysyä housuissaan, kun on nousussa järjestönsä tyytyväisyys. (7)
14. Lisät, joita vaarit voivat hakea eläkkeiden päälle.
17. Jos ostettu kaivuuväline on rikki, niin kai sen voi palauttaa takaisin. (5)
18. Muista sotkuiset pinnat tarvittaessa pyyhkiä. (5)
19. Hän sanoi sisäistä vointiaan huonoksi ja lähti Aasian maahan etsimään itseään. (5)
- - -
Ratkaisu piilosanaan alempana
... 030 ...
... 029 ...
... 028 ...
... 027 ...
... 026 ...
... 025 ...
... 024 ...
... 023 ...
... 022 ...
... 021 ...
... 020 ...
... 019 ...
... 018 ...
... 017 ...
... 016 ...
... 015 ...
... 014 ...
... 013 ...
... 012 ...
... 011 ...
... 010 ...
... 009 ...
... 008 ...
... 007 ...
... 006 ...
... 005 ...
... 004 ...
... 003 ...
... 002 ...
... 001 ...
... 000 ...
Vaakasuoraan:
1. SUURUUS
5. VAHAT
8. RISOTTO
9. INTRO
10. OPINTIE
11. SUMMA
12. VOIMISTELIJAT
15. SINKO
16. PALETTI
20. LUKAS
21. LAPASET
22. IISIT
23. ODOTTAA
Pystysuoraan:
1. SERVO
2. UNSSI
3. UITOT
4. SUOLENTOPALLO
5. VEIKSEL
6. HETEMAJ
7. TUOMAAT
12. VASALLI
13. INNOKAS
14. ISOISÄT
17. LAPIO
18. TASOT
19. INTIA
... 001 ...
... 002 ...
... 003 ...
... 004 ...
... 005 ...
... 006 ...
... 007 ...
... 008 ...
... 009 ...
... 010 ...
... 011 ...
... 012 ...
... 013 ...
... 014 ...
... 015 ...
... 016 ...
... 017 ...
... 018 ...
... 019 ...
... 020 ...
... 021 ...
... 022 ...
... 023 ...
... 024 ...
... 025 ...
... 026 ...
... 027 ...
... 028 ...
... 029 ...
... 030 ...
Ratkaisu piilosanaan ylempänä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti