perjantai 12. huhtikuuta 2024

Piilosana 28.1.2024

 

Vihjeet tekstimuodossa (ratkaisu viestin lopussa "kohinan" keskellä)


Vaakasuoraan:

1. Olettaa aluksi, että kollageenisidekudoksella on muusta ihosta poikkeavat piirteensä. (7)

8. En juurikaan pidä lakusta, joten ostan mieluummin Kismetin ja Suffelin. (7)

9. Onnistuuko jyrsijän määrittely kahdella konjuktiolla? (7)

10. On Subin ohjelmisto yhden illan osalta katsottu läpi: eipä näkynyt linja-autoyrityksen mainosta. (7)

11. Boone pyysi kalaa leivän oheen. (7)

12. Yliopiston tiedekunnan johtaja tarkasteli kymmenkertaistani. (7)

13. Mahdollisesti kuljettaa. (7)

17. Hän postaili uuden tyylikkään kuvan someen. (6)

20. Opettaa ja samalla valaista joitain epäselväksi jääneitä kohtia. (8)

21. Lauantaina jeesit voivat tulla tarpeeseen, jos metsään pitää pystyttää suojia. (6)

22. Hapeton neuvoja-Sopanen kertoi täytetyn leivonnaisen sijainnin. (8)

23. Onko firma toimittanut Dijonin sinappia Suomelle ja Ruotsille? (6)

24. Jos pystykakkosen hengessä olet ykkönen tiistaina, saat palkinnoksi ehkä muutakin kuin sienen. (8)


Pystysuoraan:

1. Käänteentekevä kysymys (pisteitä tulee tai menee): pyydettiinkö antiikin kirjailijalta koskaan: “Laadi söpö siasta kertova faabeli?” (7)

2. Tulla ilman rasvaa ensimmäisenä maaliin. (7)

3. Esitysten yhteisteemana on “Miksi uraani sisältyy ilmamatkoihin?”. (7)

4. Oi, sa Ida, nyt ma poistun luotais – pitää käydä kaupassa! (7)

5. “Näimme yhden –ei, vaan toisenkin– hämähäkin.” “Hämähäkit? Kun ei ole älliä päissä, niin väitän teidän nähneen hämähäkkien sijaan isoisänne isoisät.” (8)

6. Jos on törkimyksen seurassa, tuntee monenlaista painetta (sekä tunnuksen että yksikön muodossa). (8)

7. F1-mekaanikko auton osaan liittyvän haasteen kyllä tiesi & pui sitä myöhemmin muun tallihenkilökunnan kanssa. (8)

14. Osata laittaa hyllyn lattiarajaa lähinnä oleva osa paikoilleen – ja tarvittaessa kyetä palaamaan työvaiheissa alkuun. (7)

15. Torstaina Lysmä, torstaina Lysmä, torstaina Lysmä. Tee, tee, tee. (7)

16. Tietokonenäppäin ja tuet ovat vaikutteille herkät. (7)

17. Juon limsaa makkaran kanssa. (6)

18. Tulin takaisin pajan –tai ajan– taontapaikalle. (6)

19. Olettaa lopuksi, että tukirangan osalla on verisoluja tuottava ytimensä. (6)


- - -


Ratkaisu piilosanaan alempana

... 030 ...

... 029 ...

... 028 ...

... 027 ...

... 026 ...

... 025 ...

... 024 ...

... 023 ...

... 022 ...

... 021 ...

... 020 ...

... 019 ...

... 018 ...

... 017 ...

... 016 ...

... 015 ...

... 014 ...

... 013 ...

... 012 ...

... 011 ...

... 010 ...

... 009 ...

... 008 ...

... 007 ...

... 006 ...

... 005 ...

... 004 ...

... 003 ...

... 002 ...

... 001 ...

... 000 ...


Vaakasuoraan:

1. ARVELLA

8. SUKLAAT

9. SIISELI

10. ONNIBUS

11. PATONKI

12. DEKAANI

13. SAATTAA

17. STAILI

20. VALISTAA

21. LAAVUT

22. PASTEIJA

23. MAILLE

24. VOITATTI


Pystysuoraan:

1. AISOPOS

2. VOITTAA

3. LUENNOT

4. ASIOIDA

5. UKINUKIT

6. BARBAARI

7. ETUSIIPI

14. ALATASO

15. TOISTOT

16. ALTTIIT

17. SALAMI

18. ALASIN

19. LUULLA


... 001 ...

... 002 ...

... 003 ...

... 004 ...

... 005 ...

... 006 ...

... 007 ...

... 008 ...

... 009 ...

... 010 ...

... 011 ...

... 012 ...

... 013 ...

... 014 ...

... 015 ...

... 016 ...

... 017 ...

... 018 ...

... 019 ...

... 020 ...

... 021 ...

... 022 ...

... 023 ...

... 024 ...

... 025 ...

... 026 ...

... 027 ...

... 028 ...

... 029 ...

... 030 ...

Ratkaisu piilosanaan ylempänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piilosana 21.12.2024

Vihjeet tekstimuodossa (ratkaisu viestin lopussa "kohinan" keskellä) Vaakasuoraan: 6. Helenan edessä pulittamansa kilo lihavalmist...